tiistai 11. helmikuuta 2014

Voihan silmä!

Mochan silmä ongelmat sitten jatkuivat. Oli sittenkin saanut molempiin silmiin aikaiseksi haavan sarveiskalvon pintaan. Aikaisemmassa postauksessa kerroinkin jo tuosta toisesta silmästä, jossa huomasin vasta myöhemmin raapaisujäljen, mutta silmä oli kirkas, vilkkuluomi ei ollut näkyvissä eikä silmä erittänyt mitään. Toiseen silmään tuli myös jotain häikkää ja huomasin siinä silmässä myös naarmun. Tämäkään silmä ei erittänyt mitään, vilkkuluomi ei näkynyt, mutta pupilli heijasti jatkuvasti, valoisassakin eli silmässä oli mitä todennäköisemmin valonarkuutta.

Auts!

Soitin eläinlääkäriin perjantaina iltapäivällä, eikä täällä meillä päin ollut eläinlääkäriä jossa olisi ollut päivystävä silmäasiantuntija paikalla viikonloppuna, joten maanantaille menisi ennen kuin kunnon lääkäriin päästäisiin. Viikonlopun ajan ensiapuna huuhtelin silmää useasti Virbac-silmähuuhteella ja silmä onneksi normalisoitui täysin viikonlopun aikana ja olen kieltämättä tosi helpottunut :) Useinhan nämä pienet silmäjutut paranevat itsekseenkin eläimillä, kun luonto hoitaa.

Terveenä!

Sitä vaan ihmettelen, että mikä ihme kutitti silmiä niin kovasti? Tuleehan kissoille toki ulkonakin joskus naarmuja silmiin oksista ja risuista ja paranevat itsekseen, ellei vaan joku pöpö pääse silmään. Nämä tulivat kyllä takajalalla rapsuttamalla, todistetusti ainakin toiseen silmään...

Loppukevennyksenä mukava uutinen eli nyt kun ystävänpäivä lähestyy, saa Zooplussalta lahjaksi tilaukseen Cosma-sydänrasian:

www.zooplus.fi
Eli jos Cosma ei ole tuttu kissanruoka merkkinä, niin nyt sitä pääsee kokeilemaan ilmaiseksi :) Cosmasta juttua enemmän edellisessä ruokapostauksessani.

6 kommenttia:

  1. Niinpä, ehkä pikkuhiljaa ymmärrät syyn, miksi en halua enää burmaa ;) Aluksi olin ihan hysteerinen Reiskan silmien kanssa, ja olin viemässä sitä heti eläinlääkärille kun vähänkin punotti/vuoti. Nykyään en. Jos silmä ei ole tosi pahassa kunnossa, en heti hötkyile. Ja oikeasti kipeän silmän kyllä huomaa Reiskan fiiliksestäkin, eli siitä tulee TOSI hiljainen ja poissaoleva ja näkee, että silmä on tosi kipeä. Silloin siinä on sellainen haava, joka ei välttämättä parane kotihoidolla. Yleensä silmän aristus menee ohi tunneissa, jos ei mene, niin kokeilen ensin kauluria: menee ohi päivässä, kun silmää ei pääse rapsuttamaan.

    Burmilla vaan on tosi avoimet ja suuret silmät, ja varmaan aika helposti kutiavatkin. Niihin ehkä menee helpommin jotain pientä roskaa, hiekkaa tms.

    Mäkin muuten hyödynsin ton ystispäivätarjouksen, jopa kahteen kertaan, haha! :D Tein tilauksen aamulla ja toisen vielä nyt illalla, kun tajuttiin, että koiran erikoissafkaa saa kans Zooplussalta! (ja koirahan ei siis saa syödä mitään muuta kun sitä ruokaansa). Tosin vasta nyt tajusin, että toihan on märkäruokaa, eikä mitään herkkuja! Eihän meijän pojat tota syö. :( Tosin ei ne kyl herkkujakaan söis. :D Mutta kohtahan se pentunen tulee, ehkä se ei ole heti ainakaan niin nirsoilija...!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, olin vaan jotenkin yllättynyt, kun tuo toinen silmä parani yhdessä yössä ja tuohon toiseen tuli jotenkin viiveellä ja kesti paraneminen huomattavasti pidempään. Mocha oli koko tämän ajan kuitenkin normaali vointinen, ei ollut kuumetta, leikki, söi, kävi tarpeillaan ja oli virkeä. Mielessä tietty kävi ne kaikki kissan sairaudet jotka aiheuttavat silmäprobleemia, mutta loppu hyvin, kaikki hyvin :)

      Kysyin aikoinaan Mochan kasvattikodista, että onko heidän kissoilla ollut silmä ongelmia, eikä kuulema ole ollut. Ystäväni burmilla on juuri näitä samoja oireita aina silloin tällöin, muttei ole joutunut niiden kanssa koskaan lääkäriin lähtemään eli silmät ovat aina parantuneet itsestään.

      Mä hyödynsin myös ton ystistarjouksen ja tilasin muutakin Cosmaa maistiaisiksi, lähinnä just tonnikalapohjaisia. Cosmalta maistuu kanakin, mutta harmittaa kun Porta 21 kitten (kana+kananmaksa+riisi) ei maistu enää yhtään. Olis ollut hyvä täysravinto! Yksi purkki meni kerralla hotkimalla ja nyt tuolla kaapissa makaa sitä 1,5kg! Taidan yrittää tarjota myöhemmin uudelleen tai sitten meillekin täytyy järjestää pentukissa sitä syömään ;)

      Poista
    2. Mäkin kyselin kasvattajalta toki apua noissa silmäongelmissa, mutta eipä silläkään kokemusta...

      Arska pentuna söi kaikkea, mutta nykyään on maailman nirsoin. :D Pennuille yleensä tuntuu kyl kelpaavan aina jonkin aikaa, mut sit tulee joku nirsoilukohtaus joka ei lopu koskaan.

      Poista
    3. Just luin nirsoilusta, jossa pennut suostuivat syömään enää raakaa lihaa, ei menneet teolliset alas ollenkaan. Eihän siitä tietty muuta haittaa lihansyöjälle olekaan kuin, että saa kaikki tarvittavat vitamiinit...

      Poista
    4. Onneksi silmä parani itsestään :) Meillä Iineksellä on ollut myös pari kertaa silmäongelmaa, mutta on tipoilla mennyt ohi.

      Poista
    5. Eläinlääkäri olisikin varmaan viikonloppuna päivystyksessä tarjonnut antibioottitippoja, mutta onneksi meni tuolla silmähuuhteellakin ohi. Aina vaan parempi kun ei tarvitse eläimelle antaa turhia lääkkeitä :)

      Poista