lauantai 30. marraskuuta 2013

Voihan kakka!

Arjen parhaita paloja, nimittäin kissani ensimmäinen ripuli! Tulin töistä kotiin ja sain ensi töikseni pestä kakalta haisevan kissan pennun :P Pesu sujui yllättävän helposti, pientä vastarintaa oli luonnollisesti ilmassa, mutta laskin lämmintä vettä lavuaariin ja Mochan sinne rauhassa istumaan. Ihan saippualla pesin takapuolen ja kokeilin samalla miten Mocha suhtautuu muunkin kropan kasteluun, no ei kauhean hyvin...

Mietin sitten mitä syitä ripuliin voisi olla. Edellisen päivän ruokinnan perusteella mahdollisesti:
  • liian kauan kupissa seissyt ruoka
  • vitamiinitahna
  • Royal Canin kuivanappulat 
Ruokintaa hoitavat lähinnä minä, joskus muutkin perheestä. Nyt ruokaa en ollut laittanut tarjolle minä, sillä en ollut kotona joten ei aavistustakaan kuinka kauan ruoka mahtoi kupissa seistä. Jos jotakin ruokaa kuppiin jää ja Mocha ei sitä lähitunteina syö, niin heitän sen menemään. Vielä tarkempi olen raakaruoan kanssa ja yritänkin tarjota sopivia annoskokoja. Mocha ei ole kovin ahne verrattuna esimerkiksi kaverini maatiaiskisunpentuun joka syö 100g kerralla ja kerjää jatkuvasti :) Loput Smillan kitten ruoat lähteekin sinne tarjolle, kun maistiaisten perusteella kelpasi paremmin kuin meillä...

Hoksasin samana iltana, että mullahan on sitä Gimpet vitamiinitahnaa, että olenpa ihan unohtanut Mochalle tarjota. Ohjeistuksen mukaan tarjosin n. 5cm tahnaa suoraan tuubista nuoltuna, taisi olla aika herkkua.

Uusin juttu on nuo Royal Canin kuivanappulat, niitä tuli 2kg(!) kasvattajan pentupaketissa ja aloin myös niitä tarjoamaan samana päivänä. Tosin sekoitin niitä tuttuun kuivaruokaan. Hyvinhän nuo kelpaa, mutta mietin voisivatko todella aiheuttaa ihan ripulia, tuo ruoka kun tuntuu aiheuttavan monen moista vaivaa kissoille.

Loppuilta sujuikin rattoisasti kissanvessaa ja lattioita pestessä, Mocha kun oli pyyhkinyt itseään pitkin poikin, mies oli jo jynssännyt onneksi sohvan...

Mocha stalkkaa vessansa pesua :)

torstai 28. marraskuuta 2013

Kissan ulkoilu

Huh, kirjoittamiseen on tullut pakon sanelema tauko, kaksi työtä, opinnot ja sairastelu ovat vieneet kaiken ylimääräisen ajan, mutta nyt taas ehtii :)

Mietinkin, että alkaisinko ulkoiluttamaan Mochaa, mutta jotkut suosittelevat ettei sisäkissaa saisi ulkoiluttaa ensimmäiseen puoleen vuoteen, mies tosin päästi pennun ulkoilemaan etupihalle huomaamattaan! Ja ollaan käyty testaamassa tassuilla lunta :) Ilmeisesti siksi tämä puolivuotinen "karenssi", että oppii oman kotinsa ja on varmasti sopeutunut ja leimautunut ihmisiinsä jos sattuu pääsemään karkuun. Onko tässä perää?!

Katselin jo sopivia valjaitakin:

Pentuvaljaat, Zooplus.fi
Näissä ainakin olisi riittävät säädöt pienellekin pennulle ja joku kehui arvostelussa, että menevät säätöjensä puolesta pienelle kissalle aikuisenakin. Napakat valjaat saisivat olla, on nimittäin kokemusta siitäkin, kun edellinen kissani päätti, että hänhän ei valjaissa ulkoile! Siinä sitten etsin ja huutelin loppu päivän paniikissa kissaa kotiin... Täytyy pian valjaat ostaa, jotta päästään testaamaan ja totuttelemaan ensin sisätiloissa.

Pehmeät valjaat, Zooplus.fi
Nämä valjaat houkuttaisivat, sillä näyttävät mukavilta kissan päällä ja varmoilta, ettei kissa pääsisi karkuun. Tällainen flexi olisi varmasti myös hyvä kaveri valjaille, taitaa olla monen kissanomistajan suosikki:

Näitä on pinkkinäkin :) Zooplus.fi
Burmallahan ei ole tai on hyvin vähän aluskarvaa, joten ulkoilut jää varmaankin kevääseen joka tapauksessa. Nyt olisikin kiva kuulla, että ulkoilevatko sisäkissanne, minkä ikäisenä aloititte ja kuinka epäsäännöllisen säännöllisesti ulkoilette? Ja tuleekos kissan ulkoillessa sitten myös aiheelliseksi valita tehokkaampi matolääkitys?

tiistai 12. marraskuuta 2013

Ompelukone surisemaan

Näistä tarpeista pitäisi nyt saada Mochalle verhot näyttelyhäkkiin.


Koska kissa-aiheinen kangas löytyi omasta kaapista ja riittää kahteen verhoon, piti kangasta ostaa enää kahteen verhoon (toinen näistä tulee häkin katolle), sekä verhovaijeri, -koukut ja langat. Viikonloppuna otan siis ompelukoneen kaapista pitkästä aikaa, ettei sitten jäisi viime tinkaan pahan tapani mukaan...

Sain hyvän idean myös alustan tekemiseen. Vanhasta ruskeasta fleecepeitosta ompelen vajaa 65x65cm "tyynyliinan" jonka sisälle ostan vaahtomuovipatjaa. On ainakin tukevampi, pehmeä ja fleecen voi pestä jos sattuu pisuvahinko ja löytyy multa sellainen muovitettu froteekin sitä ajatellen. Ostoksille taisi tulla hintaa n. 15€, ei paha :)

Ideoita ja vinkkejä näyttelyihin otetaan muutenkin mielellään vastaan :)

perjantai 8. marraskuuta 2013

Tuhoutuneiden tavaroiden saldo

Mocha on ollut meillä melkein 5 viikkoa ja tuhoutuneita tavaroita on ainoastaan:
  • purtu puhelimen johto x 2
  • lasipurkin lasinen kansi (sirpaleina)
  • höyhenlelu-keppi
  • kaninkarvainen hiiri
  • kansion kulma
Todistusaineistoa!

Höyhenlelu oli menestys! Se on katkennut aivan nysäksi ja höyheniä on enää vaivaiset kolme. Nokian laturi koki ikävän kohtalon ja sai rouva kissanpennun omistajan aika huolestuneeksi, en nimittäin löytänyt aluksi tätä osaa mistään. Töpseli osa löytyi etsintöjen jälkeen ja aloin tosissani huolestua, että on popsinut tämän pätkän kokonaan, että näinkö sitä joutuu kyttäämään kissanvessan luukulla tarjoamassa pentu reppanalle auttavaa kättä. Lisäksi maalasin piruja seinille tuttuun tapaani ja kuvittelin kuinka joudun viemään Mochan eläinlääkäriin, vatsa avataan jne! No huh, ei nyt ihan onneksi tarvinnut, burmat kun taitavat vaan olla kovia syömään vähän kaikkea. Ja onhan meillä onneksi se vakuutus!

Kylppärissä säilyttelen kaikkea pientä, kuten ponnareita, pinnejä, koruja ym. lasisessa purkissa. Joku onneton oli jättänyt lasisen purkinkannen tason reunalle ja utelias pikku kisu hypähti tietysti tasolle ja pudotti samalla lasisen kannen lattialle. Taisi säikähtää tästä oikein kunnolla, kun ei ole sen jälkeen kylppärissä tasoilla hyppinyt. Lasikansi pirstaloitui vaarallisen pieniksi lasisiksi tikuiksi ja inhottavaksi lasipölyksi joka ei lähtenyt imuroimallakaan, onneksi ei ehtinyt kenenkään jalkaan tai tassuun upota.

Kissa herrojen luona kun oltiin kylässä, lähti sieltä tuliaisina mukaan Mochalle tämä (yllä olevassa kuvassa) ihana kaninnahkainen helisevä hiirulainen, mutta häntä tälläkin on jo teillä tietymättömillä :) Koulukansion kulmakin sai osansa maitohampaista. Mochalla taitaa ikenet kutista, kun kaikkea mahdollista täytyy testata hampailla, ruokapöydän tuoleja myöten!

Syyllinen kuitenkin näyttää kovin vaarattomalta :)

keskiviikko 6. marraskuuta 2013

Burmakalenteri 2014

Vielä ehdit tilata! Eli nyt kaikki burmankissan hurmaamat ostamaan burmakalenteri vuodelle 2014!
www.burmat.net
Hinta on 12€ ja tätä voi tilata postitse tai näyttelyyn, jos niissä tulee käytyä. Tilausohjeet löydät Burmakissan Ystävät ry- sivustolta eli TÄÄLTÄ. Tilata ehdit 17.11. saakka :)

maanantai 4. marraskuuta 2013

Reviiri-lehti

Tilasin ilmaiseksi näytenumeron Reviiri-lehteä. Lehti mainostaa itseään näin:
"Kaikki kissoista ja koirista. Reviiri on lemmikinomistajan ykköslehti. Löydät lehdestä paljon hyödyllistä tietoa kissojen ja koirien terveydestä, hoidosta, kouluttamisesta ja käyttäytymisestä. Reviiri myös viihdyttää ja antaa hyviä vinkkejä arkeen."

En ollut mitenkään vaikuttunut lehden sisällöstä, mukavaa, kevyttä selailua kuitenkin. Koiria kun itselläni ei ole, niin ne jutut eivät niinkään kiinostaneet, mutta varmasti kiva lehti niille joilla on kissoja sekä koiria. Mukana tuli myös Friskies kuivaraksuista näytepussi, joka lähti tuttavan kissalle. Raaka-aine luettelo näytti siltä, etten halunnut tarjota sitä Mochalle, mutta tuttava ei tainnut olla yhtä ronkeli...

Tarkoitukseni ei ole millään muotoa mainostaa lehteä, mutta jos jotain kissoihin liittyvää voi ilmaiseksi saada niin jaan sen mielelläni kissamaisille lukijoilleni :)

Reviiri-lehden näytenumeron pääset tilaamaan TÄSTÄ.

lauantai 2. marraskuuta 2013

Nyppimistä

Niistä Mochan valkoisista niskakarvoista... Mietin jo aikaisemmin kirjoituksissani Kissanäyttelyyn valmistautumista ja Eläinlääkärissä mitä niiden kanssa tekisi, kun tuntuvat lisääntyvän koko ajan ja kissanäyttelyn ajankohta vain lähenee. Ja olin siis sitä mieltä, että minähän en ala kissa reppanalta nyppimään niitä millään pinseteillä(!), eikä ne sormiinkaan tarttuneet mitenkään, mutta koskaan ei pitäisi sanoa ei koskaan...

Sain hyvän vinkin karvojen nyppimiseen eli puuterittomat kertakäyttöhanskat laitetaan käteen nurin päin, sillä sisäpuoli on nihkeämpi ja sitten vaan nyppimään. Karvoja ei oikeasti tarvinnut edes nyppiä, sillä ne vain jäivät sormenpäihin kiinni kun karvoihin tarttui. Ja oho, voisiko enää helpompaa olla! Mocha nukkui tyytyväisenä koko toimituksen ajan, eikä häiriintynyt nyppimisestä ollenkaan. Eli ei ilmeisesti tuntunut yhtään ikävältä. Itselle koko hommasta tuli mieleen toisiaan nyppivät simpanssit, tosin meitä oli vain yksi kädellinen paikalla :D

Nätti poika :)