Näytetään tekstit, joissa on tunniste kissa. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kissa. Näytä kaikki tekstit

tiistai 18. helmikuuta 2014

Kissittyminen

Törmäsin lehdessä moiseen tekstiin:


Myönnetään, myönnetään! Puolessa vuodessa näin on tosiaan tainnut päästä käymään :D Blogi on siis ollut pystyssä nyt puoli vuotta ja sehän on täysin Mochan syytä ansiota. Kiva kun olette seuranneet Mochan arkea ja käyneet kommentoimassa!

Itse ihana syyllinen <3

maanantai 27. tammikuuta 2014

Reviiri-lehti, näytenumero 2

Kas kummaa, postilaatikkoon oli yllätyksekseni ilmestynyt Reviiri-lehdestä viimeisin numero, jälleen näytelehtenä. Edelleenkään tarkoitus ei ole mainostaa lehteä! Tällä kertaa lehti oli koira painotteinen aihesisällöltään, kuten kansikuvastakin voi päätellä, mutta muutama mielenkiintoinen juttu kissoistakin löytyi, kuten "Rauha maahan"- kissojen agressiivisesta käytöksestä ja "Vauvauutisia"- kissan raskaus ja synnytys. Viimeisin aihe kiinnosti siltä osin, että harkitsin ennen Mochaa myös naaras burmankissan ottamista sijoituskissaksi eli joskus tulevaisuudessa olisi kiva kokea kissanpentujen syntymä ja kasvatus...

Talvinumero 4/13
Ensimmäisten lemmikkikissojen historiasta kerrottiin myös:
"Pitkään on uskottu, että kissa kesytettiin ensimmäisenä Egyptissä, mutta asia ei välttämättä olekaan niin. Kissasta on saattanut tulla kotieläin jo 4000 vuotta ennen egyptiläisten seinämaalauksia. Ranskalaiset tutkijat löysivät vuonna 2004 Kyprokselta 9500 vuotta vanhan haudan, jossa makasi kaksi ruumista: ihminen ja kissa. Kuolleet oli haudattu lähekkäin kauniisti koristeltuun leposijaansa, mistä pääteltiin, että kyseessä oli todennäköisesti arvostettu henkilö ja hänen lemmikkieläimensä."

Ja viisaat loppusanat:
"Ihminen ei koskaan ole kesyttänyt eläintä.
 Se tuli sisään, 
koska oli kylmä ja näytti söpöltä, 
kunnes sai ruokaa."

Tottako? Voipi olla :)

Lisää lehdestä voit lukea kirjoituksestani Reviiri-lehti. Jos haluat tilata itsellesi ilmaisen Reviiri-lehden näytenumeron, niin tilaamaan pääset TÄSTÄ.

maanantai 20. tammikuuta 2014

Kissan kastrointi

Asia josta ei voi puhua ääneen Mochan kuullen :D Nyt kun Mocha täytti puoli vuotta, on ajankohtaista miettiä, että menemmekö eläinlääkärille, jossa leikataan sitten muutakin kuin kynnet... Perinteisesti kissat on steriloitu/kastroitu niiden tullessa sukukypsäksi eli kolli n. 6-9kk iässä ja naaras kissa n. 8kk-1v iässä tai ensimmäisen kiiman jälkeen. Tästä on myös huonoja seurauksia:
  • syntyy ei toivottuja pentuja, koska ei uskottu kissan olevan vielä sukukypsä
  • myöhään leikatuilla kissoilla saattaa olla seksuaalisuuteen liittyvää opittua käytöstä, kuten merkkailua
  • joudutaan turhaan lopettamaan terveitä kissoja, koska koteja ei riitä kaikille


Ulkomailla suositaan enemmän varhaiskastraatiota, joka voidaan suorittaa aikaisemmin heti penturokotusohjelman jälkeen tai ennen luovutusta uuteen kotiin, aikaisintaan 12 viikon iässä, jolloin uusi omistaja huolehtii rokotusohjeman loppuun saattamisesta. Eräässä kissalassa jossa vierailin, toimittiin näin. Eli lemmikeiksi myytävät kissat leikattiin ja luovutettiin uusille omistajille 14-16 viikon iässä.

Uroskissan kastraatioleikkauksessa:
  • poistetaan kivekset kahden pienen viillon kautta
  • leikkaus tehdään täysnarkoosissa ja kissa pääsee kotiin samana päivänä
  • klinikalla kissalle annetaan kipulääkepistos; leikkaushaavoja kotona ei tarvitse hoitaa mitenkään
  • kissat toipuvat leikkauksesta hyvin nopeasti
Hyvät puolet:
  • kastroidut kollit eivät karkaile yhtä helposti kuin leikkaamattomat
  • ulkona vapaasti liikkuvan kissan riski joutua onnettomuuteen tai tappeluun laskee huomattavasti
  • kolleista tulee seurallisia, jos ne aikaisemmin olivat levottomia ja menettivät ruokahalunsa morsiamen toivossa
  • kastraation jälkeen virtsanmerkkailu yleensä loppuu ja virtsan haju vähenee
Huonot puolet:
  • Kissat usein lihovat kastraation jälkeen. Tämä johtuu siitä, että leikatun kissan energian tarve on pienempi kuin ei-leikatun, joten ruoka-annoksia on syytä vähentää
  • kastraatio on peruuttamaton, kissa ei enää voi lisääntyä ja eikä käyttää enää siitokseen, vaikka siitä olisi tullut upea näyttelytitteleiden kerääjä ja siitoskissa
Kissan leikkauttamisesta voit lukea lisää SEY:n PowerPoint dioista TÄÄLTÄ.

Kun sain kasvattajalta tietopaketin kissani hoidon tueksi, siinä huomautettiin, että burmankissa on herkempi nukutuslääkitykselle ja siitä tulee mainita eläinlääkärille jos nukutusta tarvitaan. Onko teillä menneet kissojen kastroinnit ja steriloinnit komplikaatioitta? Mites parantuminen kotona?

perjantai 3. tammikuuta 2014

Kissan kulut

Olen laskeskellut Mochan kuluja siitä saakka, kun meillä oli tiedossa, että kissa tulee taloon. Tällaisia lukuja sain viiden kuukauden (elo-joulukuu 2013) ajalta:
  • Ruoka 100€ eli n. 20€/kk
    • olen syöttänyt eläinkaupan teollista ja raakaa, ruokaa olen ostanut mm. tarjouksista, hyödyntänyt paljousalennuksia ja nettikauppaa
  • Hiekka 15€/14kg/3kk eli 5€/kk
    • Compact Care hiekkaa on vielä toinen 14kg säkki jäljellä joka juuri otettiin käyttöön, todella riittoisaa, tätä tarjouksesta
  • Tarvikkeet 155€
    • eli ihan kaikki tarvittava, kuten hiekkalaatikko, kupit, kiipeilypuu, lelut, kuljetuskoppa, valjaat jne
  • Eläinlääkäri/lääkkeet 64€ 
    • rokotus ja madotus
  • Muut kulut 90€
    • mm. vakuutus ja näyttelymaksut
Kissan hinta vielä tähän päälle niin saadaan aika hyvä potti kasaan...

Kuva: Tove Karhu
Mutta mitäpä ei tällaisen söpöläisen takia maksaisi :)

tiistai 17. joulukuuta 2013

Kissa-lehti

Liityin syksyllä rotukissayhdistykseen, jotta pystyisin ilmoittamaan Mochan Kuopion kissanäyttelyyn. Rotukissayhdistykseen tulee kuulua näyttelyttämisen lisäksi jos aikoo harjoittaa kissojen kasvatustoimintaa. Jäsenmaksut pyörivät n. 20-22€/v. Kun oman yhdistyksen toiminta-alueella järjestetään kissanäyttelyitä, saa näyttelymaksusta muutaman euron jäsen alennuksen.

Suomalaisten rotukissayhdistysten luettelon näet kissaliiton sivulta.

Tiesin että, Kissaliitto julkaisee jäsenyhdistystensä jäsenille viisi kertaa vuodessa ilmestyvää Kissa-lehteä. Lehti on tarkoitettu kaikkien rotujen harrastajille ja siinä on paljon kissanomistajan kannalta tärkeää tietoa. Arvelin etten ehdi saada loppuvuonna enää yhtään lehteä, mutta yllätyin iloisesti kun postilaatikkoon oli ilmestynyt kolme numeroa kuluneelta vuodelta ja viime viikolla ilmestyi vielä joulukuun numero:


Nämä on tullut selattua aika tarkkaan ja mielenkiintoinen oli eräs artikkeli (lehti 4/13), jossa kissaliiton puheenjohtaja Veikko Saarela oli arvostelumatkalla Indonesiassa. Jutussa kerrotaan että Indonesiassa koiran pitäminen lemmikkinä ei ole uskonnollisista syistä sallittua, mutta kissojakin on siellä vain todella varakkailla henkilöillä.
Näyttelyssä kissojen taso oli ollut todella korkea, edustettuina olivat kaikki kuulut ja tunnetuimmat kasvattajat Euroopasta ja ympäri maailmaa eri kategorioiden näyttelykissoissa tai niiden vanhemmissa. 
Hän oli vieraillut myös kissaloissa, joissa kissojen pito on hyvin erilaista kuin meillä: kissat elivät omissa tiloissaan ja niitä hoitivat pääosin palkattu henkilöstö! Eräällä herralla oli viisi palkattua henkilöä huolehtimassa kissoistaan, joita oli 20. Kissat eivät joutuneet onneksi elämään häkeissä, kuten siellä päin maailmaa on yleisesti tapana, mutta pienehköissä huoneen osissa.

Joulukuun Kissa-lehden numerossa oli mm. kissojen hampaiden terveydestä ja vatsavaivoista, kissojen terveyskyselystä ja omakissa-järjestelmän aukeamisesta toimintaan. Kaikki mielenkiintoisia luettavia ja seuraavaan näyttelyyn ilmoitankin Mochan omakissa-järjestelmän kautta, kätevää!

Tuleeko teille Kissa-lehti?

maanantai 4. marraskuuta 2013

Reviiri-lehti

Tilasin ilmaiseksi näytenumeron Reviiri-lehteä. Lehti mainostaa itseään näin:
"Kaikki kissoista ja koirista. Reviiri on lemmikinomistajan ykköslehti. Löydät lehdestä paljon hyödyllistä tietoa kissojen ja koirien terveydestä, hoidosta, kouluttamisesta ja käyttäytymisestä. Reviiri myös viihdyttää ja antaa hyviä vinkkejä arkeen."

En ollut mitenkään vaikuttunut lehden sisällöstä, mukavaa, kevyttä selailua kuitenkin. Koiria kun itselläni ei ole, niin ne jutut eivät niinkään kiinostaneet, mutta varmasti kiva lehti niille joilla on kissoja sekä koiria. Mukana tuli myös Friskies kuivaraksuista näytepussi, joka lähti tuttavan kissalle. Raaka-aine luettelo näytti siltä, etten halunnut tarjota sitä Mochalle, mutta tuttava ei tainnut olla yhtä ronkeli...

Tarkoitukseni ei ole millään muotoa mainostaa lehteä, mutta jos jotain kissoihin liittyvää voi ilmaiseksi saada niin jaan sen mielelläni kissamaisille lukijoilleni :)

Reviiri-lehden näytenumeron pääset tilaamaan TÄSTÄ.

perjantai 18. lokakuuta 2013

Mocha ja malawit :)

Akvaarion päällä on mukava köllötellä lampun lämmössä ja samalla tähystellä outoja otuksia lasin läpi:

Nää on niin mun fisuja!

Hei, niitähän näkyy täältäkin!

Veikeä pohtimis ilme

Yritystä kalastaa lasin läpi

Haa, jostain tuoksuu kala eli nenä vie kohti ruokinta-aukkoa...

Tässä vaiheessa kuvaajalle tuli kiire ettei tassukalastus ala :)

maanantai 14. lokakuuta 2013

Barffausta



Tätä on nyt siis jo kokeiltu, barffausta eli raakaruokintaa, tosin teollisten märkä- ja kuivaruokien ohella. Ostin Mustista ja Mirristä pakastepötköissä Maukas-merkkistä broilerin ja kalkkunan jauhelihaa joka sisältää myös luut, jotta pentu saa riittävästi kalsiumia ja lisäksi myös kivipiiraa (lihasmaha eli kivipiira on lintujen mahalaukun taempi osa, jossa ruoan hienontaminen pääasiassa tapahtuu).
Broilerin jauheliha, sis. luut
Myyjä neuvoi sulattamaan pötköjä n. 30 min, jonka jälkeen ne on helppo paloitella terävällä(!) veitsellä "kolikoiksi", jotka sitten pakkasin Minigripin mini-kokoisiin pusseihin. Jaoin 500g pötkön 10 osaan eli 50g lihaa/pussi. Edullistakin tämä on, jos ajatellaan, että jauheliha pötkö maksoi 2,20€ ja sain siitä kymmenen ateriaa!
Kalkkunan jauheliha, sis. luut
Tarjosin lihan kissalle huoneenlämpöisenä, sulatin mikrossa sulatusteholla varovasti ettei ehdi kypsyä. Sekaan lisäsin vielä kermaviiliä, jotta olisi tutumpaa. Keitettyä seiti-kermaviili sekoitusta on saanut jo nimittäin kasvattajan luona.
Broilerin kivipiira
Hyvällä menestyksellä olen tarjonnut raakaa 1-2 kertaa päivässä näin alkuun, että vatsa tottuu. Mitään ripulointia Mochalla ei ole koko kotiutumisaikana onneksi ollutkaan. Uloste tosin on muuttunut vaaleammaksi, eikä haise miltään, hyvä siis! Seuraavaksi on tarkoitus kokeilla myös broilerin kauloja, niissä on sitten enemmän töitä myös hampaille.
Broilerin kaulat
Ja tältä osin myös isot kiitokset hyvästä kissablogista Piiville! Erityismaininta, nimittäin Pikkupedot blogista löytyy kattavaa tietoa kissan luonnonmukaisesta ruokinnasta ja barffauksesta! Suosittelen läpi lukaisua kaikille kissanomistajille, jotka haluavat edistää kissojensa hyvinvointia. 

Ja kukapa ei haluaisi :)

sunnuntai 29. syyskuuta 2013

Kissan matkustaminen autossa

Ajankohtainen aihe, sillä burmapentuni haetaan viikon päästä uuteen kotiinsa!

Silloin kun olin lapsi, kissani matkusti autossa  vapaana/sylissä. Ei silloin takapenkillä pidetty edes turvavöitä, koska laki ei tuolloin sitä määrännyt, saatikka että vauvoilla/lapsilla olisi ollut turvaistuimia. Joskus tuli näitä äkkijarrutus tilanteita ja voin vain olla onnellinen, ettei koskaan tapahtunut mitään vakavaa, kissalle tai itselleni!

Matkapahoinvointia kisulla taisi olla, sen verran naukui peloissaan ja oli levoton. Koskaan ei oksentanut vaikka kerran sinne takapenkille tuli reppanalta kakkakin, kun hätä yllätti. Perkeleitä kuului kuskin penkiltä ja ikkunat väännettiin selälleen. Loppumatka matkustettiin päät ulkona, sillä käry oli melkoinen :D

Bongasin tämän zooplussalta:


Onkohan ihan turvallinen?

Tällaisessa mahdollisesti stressaavassa ja kissalle vieraassa tilanteessa Feliway-suihke saattaisi auttaa. Feliway-suihke sisältää aineita, joilla on vastaava vaikutus kuin kissan luonnollisilla naamaferomoneilla. Feromonimerkinnät saavat kissan tuntemaan olonsa turvalliseksi ja rauhalliseksi.


Tätä kun suihkauttaa peittoon tai alustaan joka laitetaan kantokoppaan, niin matka saattaisi sujua rauhallisemmin. Näyttely reissuilla hermoileville kissoille varmasti ihan ykköstuote matkustamiseen ja näyttelyhäkkiin sijoitettuun omaan pesään suihkautettuna. Zooplussalta löytyy tämäkin. Tätä kokeillaan vielä!

Miten kissa matkustaa teillä autossa? Onko yhtä huutoa vai nukkuuko rauhallisesti kantokopassaan?

torstai 26. syyskuuta 2013

Teemana kissa! Eläinten viikko 4-10.10.2013

Eläinten viikon teemana on tänä vuonna kissa! Tavoitteena Suomen Eläinsuojeluyhdistyksellä (SEY) on purkaa harhakäsityksiä kissoista ja tiedottaa kuinka kissaa hoidetaan oikein.



Sivusto www.kissatieto.fi avataan eläinten viikon alla, josta löytyy viimeisintä tietoa kissojen käyttäytymisestä ja hoidosta, kissamyyttejä ja tosiasioita.

Otin yhteyttä tyttäreni opettajaan asiasta ja linkitin hänelle sivustot. Meidänkin alakouluun tilataan nyt materiaalia kissoista. Toivottavasti lapsukaiset eli mahdolliset tulevaisuuden kissojen omistajat lukevat tämän kyseisen oppaan tarkasti :) Laittakaa tietoa eteenpäin.

Kissan elämää-opasta pääset lukemaan pdf-tiedostona TÄSTÄ.

Kaikki kissat tarvitsevat ja ansaitsevat hyvän kodin, sekä hyvää ja asianmukaista hoitoa! Ja tietysti paljon rakkautta <3 Ja miten sattuikaan, tällä samaisella viikolla burma-poikani kotiutuu :)


Mainostanpa samalla, että seuraamassani blogissa: Kissaämmä, on menossa Paras ystävä-arvonta eli kannattaa osallistua, voit voittaa ihanan kisu-tyynyn!

sunnuntai 22. syyskuuta 2013

Kissanpennun ruokinta

Sen verran olen jo perehtynyt aiheeseen, että kissanpennun ruoka tulisi olla proteiinipitoisempaa ja rasvaisempaa kuin aikuisen kissan, pennun tulisi syödä useammin päivässä ja penturuokia syötetään 12kk ikään saakka.

 
Joitakin ruokia olenkin jo ostanut, kuten kuivaruoista:
  • Iams kitten
  • Purina Pro plan junior
  • Brit Care (näytepussi)
  • Royal Canin kitten (tulee kasvattajalta pentupakkauksessa)

Märkäruoista löytyy:
  • Almo nature
  • Petite cuisine
  • Smilla kitten

Näillä ainakin päästään alkuun ja lisäksi ajattelin tarjota seitiä, kanansuikaleita, naudanjauhelihaa, tonnikalaa ja (vähä)laktoositonta kermaviiliä. Ostoslistalla olisi myös pakastettuja broilerin sydämiä ja muita sisäelimiä. Mahdollisismman monipuolisena yrittäisin ruokavalion pitää, jotta kissa ei alkaisi nirsoilla. Toiset kissat kun tuntuvat syövän vaikka pieniä kiviä :)

Vaikea vielä tässä vaiheessa kommentoida ruokien maistuvuutta, kun ei kissakaan ole vielä kotiutunut, mutta muilta kissanomistajilta on kuultu, että Almo nature ruoat ovat terveellisimmästä päästä kissanruokia ja erittäin maistuvia.
Royal Canin markkinajohtajana ei kuulema ole hinta-laatusuhteeltaan se paras vaihtoehto, vaikka onkin maistuva, sillä sisällyksessä ei kerrota kaikkea ja sisältää viljaa reilusti. Kiva kun ovat eläinkaupassa rehellisiä.
Orijenista olen kuullut, että on erittäin maistuvaa ja ravintoarvoiltaan hyvä, eikä sisällä viljaa. Orijenin kuivaruokaa näkyy olevan Zooplussassa, mutta en ole nähnyt sitä missään eläinkaupassa meillä päin, täytyykin oikein perehtyä asiaan.

Kaikissa kuivaruoissahan on viljaa, maissia tai perunaa jonkin verran, jotta kuivanappula saadaan pysymään kasassa. Tämä lausunto tuli eläinkaupasta...

Vitamiineja ja tauriinipitoisia Smilla Hearties herkkuja pennulle meinasin tilata Zooplussasta, sieltä tulee myös tämä Smilla-merkkinen ruoka.

Lisää vinkkejä kissanpennun ruokintaan otetaan vastaan :)

tiistai 17. syyskuuta 2013

Kissan lääkekaappi

Sairauksista puheen ollen on siis luonnollista, että kissalle pitäisi nyt koota lääkekaappi.

 
Jotain tällaista olin kaavaillut:
  • kuumemittari
  • matolääke
  • parafiiniöljy ummetukseen
  • Promax tai Attapectin akuuttiin ripuliin
  • lääkeruiskut 5ml ja 10ml annosteluun
  • lääkehiili myrkytykseen
  • kyytabletteja ampiaisen pistoihin
  • korvienpuhdistusaine
  • desinfiointiaine
  • haavapulveri
  • sidetarpeita
  • easypill (ehkä)
  • kauluri?
Jospa näillä voisi auttaa kissaa äkillisissä tilanteissa. Eläinlääkäri käynnitkin voisivat jäädä harvempaan jos olen hyvin valmistautunut. Unohtuiko jotain tai oliko turhaa/liikaakin ennakoitu?

sunnuntai 15. syyskuuta 2013

Burmankissan perinnöllisiä sairauksia

Kaikilla kissaroduillahan on perinnöllisiä sairauksia. Kuulin kasvattajalta, että burmankissoilla on perinnöllisenä sairautena mm. erilaiset silmävaivat. Lueskelin netistä asiaa ja löysin asiasta tällaista tietoa Kissaklinikka Felina-sivustolta.

  • Silmämunan kokoon vaikuttava perinnöllinen silmien ja kallon kehityshäiriö tavataan burmilla
  • Silmäluomien perinnöllistä alikehittyneisyyttä tavataan myös burmilla
  • Toisinaan kyynelrauhanen voi "pullahtaa" näkyviin silmän sisänurkassa ja vilkkuluomi taittuu ulospäin. Taittuminen näkyy punaisena pallona silmän sisänurkassa ja ilmiötä kutsutaankin nimellä cherry eye eli kirsikkasilmä. Burmat ovat tämän ongelman suhteen yliedustettuina
  • Kyynelrauhasen toimimattomuus aiheuttaa silmän kuivumisen ja sarveiskalvo samentuu jolloin eläin sokeutuu. Kuivasilmäisyyttä tavataan burmilla
  • Burmilla esiintyy kyynelkanavan alaluomen puoleisen aukon (punctan) puutosta, jolloin kanava on olemassa , mutta aukko alaluomen sisänurkassa on ohuen kalvon peittämä
  • Dermoidit (karvatupsut) voivat esiintyä myös sarveiskalvon alueella, jolloin ne haittaavat näkemistä ja altistavat silmän krooniselle ärsytykselle. Ongelma esiintyy burmilla

Totta kai nämä kuulostavat ikäviltä vaivoilta, mutta valveutuneena tulevana kissanomistajana haluan olla tietoinen myös kissan mahdollisista sairauksista.
Edelleen mietinnän alla on siis vakavasti kissavakuutuksen ottaminen, josta jo aikaisemmin kirjoitin blogissani postauksessa Vakuutus kissalle?

keskiviikko 11. syyskuuta 2013

Kissan markettiruoka

Olen yrittänyt ottaa selvää kissan ruokavaliosta ja haluankin panostaa enemmän ruokintaan kuin silloisen maatiaiseni kohdalla, joka söi juurikin marketin ruokia. Toki olin tuolloin lapsi, eikä tietoisuus kissan oikeanlaisesta ruokavaliosta tietenkään ollut selvillä ja meillä vanhempi hoiti kissanruoka ostokset.

www.zooplus.fi
Törmäsin tällaiseen tekstiin Petsien sivuilla, jossa pohdittiin kissojen ruokintaa. Nimimerkki Karma kirjoittaa markettiruoista näin:

"Annat kissallesi Latzia. Tarjoat kissallesi huonolaatuisia teurasjätteitä (kanan päitä, jalkoja, kanan höyheniä yms), eltaantunutta viljaa, tuotantoeläimiä kaikkine hormooneineen, antibioottineen ja sinne sekaan tietysti tulee nukutusaine. Eläintenruoka lasketaan rehuksi ja rehulain mukaan kissojen ja koirien ruokaan saa käyttää höyheniä, sorkkia, turhiseläinruhoja, kavioita, villaa, sarvia yms.

Latzissa on lihaa n.4%, loput viljaa, teurasjätettä ynnä muuta aivan yhtä turhaa. Kissa ei pysty hyödyntämään hiilihydraatteja, joten kaikki ne menevät ylimääräiseksi rasvaksi kissan elimistöön. Ai miksikö niitä käytetään? Vilja on halpaa. Ruuan liika hiilihydraattipitoisuus tuottaa munuaistauteja, maksavikoja, syöpää, sydäntautia, allergiaa, niveltulehduksia, hammastauteja, liikalihavuutta ynnä muuta. Kun kissa mussuttaa pehmeää märkäruokaa ja pureskelee todella helposti suussa hajoavia raksuja, ikenet yleensä tulehtuu ja se uhkaa koko kehoa ja voi lyhentää radikaalisti kissan elämää.

Entä mitä rasvaa käytetään kissanruuissa? Laardia, ihmisravinnoksi kelpaamattomia vanhentuneita öljyjä ja käytettyä ravintolarasvaa. Markettiruuat lähes poikkeuksetta valmistetaan mahdollisimman halvoista raaka-aineista, mainostukseen laitetaan paljon enempi rahaa. Oletko koskaan kuullut esimerkiksi tv-mainosta Power Of Naturesta tai muusta hyvälaatuisesta ruuasta?

Lisäaineita markettiruuissa sitten riittääkin. Väri-, säilöntä-, hyytelöimis- ja happamuudensäätöaineet aiheuttavat kissalle syöpää, astmaa, ripulia ja allergiaa. Sopimaton ravinto (tässä tapauksessa huonolaatuiset markettiruuat) aiheuttaa kissan keholle ylikuormitusta, rasittaa maksaa ja munuaisia, heikentää puolustuskykyä, kerääntyy elimistöön turhaksi rasvaksi ja vaikuttaa synnytykseen ja jopa aivojen toimintaan.

Miksi kissan ruokavalioon ei voi panostaa? Haluaisitko itse syödä joka päivä vanhentunutta kaurapuuroa, johon on lisäksi tungettu höyheniä, teurasjätteitä, vanhentunutta öljyä, lisä- ja väriaineita jotka aiheuttavat syöpää, vai söisitkö mieluummin terveellisesti?"

Kyllähän tämä pisti ajattelemaan...

maanantai 9. syyskuuta 2013

Kissalle kantokoppa

Joskus tulee reissattua, milloin eläinlääkäriin, viikonloppu matkalle tai näyttelyyn ja täytyyhän se kissanpentu saada kuljetettua kotiinkin kasvattajalta :) Minkälaisen kantokopan sitä ostaisi? Ihanko vaan sen perinteisen Ferplastin kovamuovisen kopan jossa on ristikko-ovi:


Tämän saa kahteen osaan jaettua, joten säilyttäminen kasassa onnistuu ja oven saa myös irti eli peseminen on ainakin helppoa jos vahinko sattuu.

Vai olisiko kantolaukku mukavampi, esim tämä Zooplussalta on saanut paljon kehuja:
Tämä menee pieneen tilaan silloin, kun sitä ei tarvita ja jotkin kissat eivät pelkää tässä niin paljon, koska on umpinaisempi/hämärämpi. Laukun saa molemmista päistä auki vetoketjulla ja on aika tukeva vaikka onkin kankaasta. Tyylikkäämpi ehdottomasti ja plussaa jos kissa tykkää :) Miinuksena se, että kissat saavat kantolaukun verkot säpäleiksi niin halutessaan. Kissa on tästä mallista hetkessä laukun ulkopuolella jos se ei siellä viihdy! Eli tähän malliin en uskaltaisi kissaa jättää yksin. Mietin myös tämän hygienisyyttä jos kissalle sattuu vahinko. Putsaaminen ei varmasti ole yhtä helppoa kuin muovisessa boksissa.

Minkälaisissa bokseissa tai laukuissa teillä kissat matkustaa ja onko antaa vinkkejä?

lauantai 7. syyskuuta 2013

Kissanhiekasta...

Olin ihan pyörryksissä, kun menin eläinkauppaan katselemaan kissanhiekkoja. Niitähän on nykyään vaikka minkälaisia. Maatiaiskissani, joka myös ulkoili vapaasti, käytti ihan isorakeista marketti hiekkaa aikoinaan. Hajun pitävyydestä ei juuri ollut tietoakaan, mutta kissahan teki pääasiassa tarpeensa ulos.

Eläinkaupoissa näkyi tätä Ever Cleania, jota kovasti hehkutetaan parhaaksi mikrokissanhiekaksi.
Löytyi myös Extreme Classic merkkistä, tätä tuntuu myös moni käyttävän.


 Ja Mustista ja Mirristä löytyi näiden lisäksi ainoastaan heillä myytävää Compact Care-hiekkaa.

Yllätyin, että lisäksi näitä kaikkia saa hajustettuna, ainakin vauvatalkin tuoksuisena, oli laventelia, kenzokukkaa ja appelsiinipuun kukkaa. Hmmm... Toimiiko yhdessä kissanpissan kanssa?! Kylläpä varmaan jos pissi ei haise taustalla.

Löytyi myös puupellettiä, joka on itselleni ihan vieras juttu kissalle, mutta tutumpi jyrsijöiden vessassa, mm tällaista:



Jotkuthan ostavat ihan tavallista puupellettiä rautakaupoista sun muista, mutta itseäni puupelletti ylipäätään vähän epäilyttää kissan käytössä, lähinnä hajunpitävyydeltään, kuten myös kristallihiekka.


Tuttavani käyttää sitä kahdella kissallaan ja heidän koko alakertansa haisee järkyttävästi kissan pissalle, ei kiva! Tämä kissan pissan haju on ollut suurin kipukynnykseni ja ainut ja pieni miinus koko kissan hankkimis prosessissa. Toivottavasti meillä ei haise pissi nenässä heti, kun vieras astuu sisään! Ja ehkäpä se on myös omistajan siivous innokkuudesta kiinni...

Mikrohiekan miinuksista olen sen verran kuullut, että kulkeutuu kissan tassuissa sitten ihan joka paikkaan eli sen takia jotkut suosivat karkea rakeisempaa hiekkaa tai muita vaihtoehtoja. Minulle itselleni hajunpitävyys on se tärkein kriteeri.

Pennun kasvattaja käyttää Extreme Classic vauvantalkin tuoksuista mikrohiekkaa ja ensin ajattelinkin ostaa sitä. Päädyin kuitenkin Mustin ja Mirrin omaan Compact Care vauvatalkin tuoksuiseen mikrohiekkaan, sillä se on kuulema hyvin samanlainen ja pölyää vähemmän ja oli tietysti edullisin vaihtoehto näistä kolmesta mikrohiekasta. Ja jos kisu on jo kasvattajan luona tottunut tuoksulliseen hiekkaan niin tuskin vieroksuu eri merkkiä, kun hiekka on kuitenkin samanlaista mikrohiekkaa.

Mitäs merkkiä teillä käytetään? Ja jos olette vaihdelleet mikrohiekkoja tai hajustettuihin versioihin, niin onko kissa tottunut uuteen hiekkaan helposti? Olisi kiva kuulla kokemuksia.

tiistai 3. syyskuuta 2013

Vakuutus kissalle?

Lemmikkien vakuuttaminen tuntuu yleistyvän ja itsekin mietin tulisiko minun vakuuttaa tuleva kissani. Kasvattaja on vakuuttanut kissat luovutukseen saakka.

Tutkin eri vakuutusyhtiöiden kissavakuutuksia ja itse olisin siis ottamassa mahdollisesti pelkkää eläinlääkärikulu-vakuutusta. Mutta kannattaako, sillä kissojen hammashoitoa vakuutus ei korvaa, joka kuitenkin on yleisimpiä hoitoja kissalle, ei kastrointia tai sterilointia ja lisäksi muita ehtoja tuntui riittävän.

Lisäksi olen ymmärtänyt, että eläinlääkäriasemat teettävät "turhia" tutkimuksia kissoille vain sen takia että omistajalla on lemmikille vakuutus, kun eihän omistajan tarvitse sitä laskua maksaa vaan vakuutusyhtiö kustantaa. Mutta noissa vakuutuksissa oli myös aika iso omavastuu osuus!

Laskin LähiTapiolan laskurilla mitä vakuutus tulisi maksamaan kissalleni:
  • eläinlääkärikuluvakuutus 157,70€/v
  • henkivakuutus (riippuu kissan hinnasta) 51,31€/v (korvaus alenee vuosittain, 7 ikävuoteen saakka voimassa)
  • henki- ja eläinlääkärikuluvakuutus 209,08€/v

Hinnat tietysti riippuvat:
  • monessako erässä maksaa
  • mikä on kissan hinta
  • rotu
  • sukupuoli
  • onhan kissa terve
  • onko kissa tuotu ulkomailta
  • lemmikki- vai jalostuskissaksi
 LähiTapiolan vakuutusehdot löytyvät TÄSTÄ.

Kaikkea voi kuitenkin sattua. Onko teillä kissavakuutuksia ja onko niistä ollut hyötyä?

sunnuntai 1. syyskuuta 2013

Koti kuntoon

Eli kotia kissaystävälliseksi. Kyllä muuten on siivottu ja nippeleitä ja nappeleita laitettu nurkista paikoilleen ja roskiin. Kasvattajalla on myös lapsia, joten pennut tutustuvat onneksi Lego-palikoihin ja muuhun pieneen tyttöjen tilpehööriin jo ennen kotiutumista.

Johdot pitäisi laittaa paremmin piiloon ja ostinkin sitä varten johtoletkua ja pitää muistaa ottaa puhelimen laturit heti latauksen jälkeen seinästä jos osuu "johdon pureskelija" meille.

Ystävä antoi vinkin kissantarvikkeiden hankkimisesta, Biltemassa on kuulema kivasti lemmikeille tarvikkeita edullisesti. Kävinkin nettisivuilla katsomassa tuotteita ja löytyi tällaiset ruokakupit:



Nämä ovat emalipintaiset joten mietin onkohan niiden puhdistus teräsastiaan verrattavissa hankalampaa? Olin yllättynyt Bilteman valikoimasta ja edullisista hinnoista.

Ja pyöräytettiinpä olohuoneessakin järjestystä, jotta arvon pikku-herralle saadaan pennulle sopiva pienempi kiipeilypuu:



...ikkunanäköalalla ja siitä sujuvasti kun katsoo olkansa yli niin voi seurailla kaloja akvaariosta tai hypätä lämmittelemään akvaarion lampun päälle. Kissan näkövinkkelistä ajateltuna aika luksusta :) Kissan kiipeilypuut ovat Peten koiratarvike.com 20% alennuksessa! Kannattaa käydä rekisteröitymässä kanta-asiakkaaksi niin saat toimituksen ilmaiseksi!

torstai 29. elokuuta 2013

Sijoituskissako?

Olin punninnut kaikenlaisia vaihtoehtoja kissan suhteen eli otettaisiinko meille pentu-, aikuinen- vai sijoituskissa. Katselin kasvattajia netistä ja totesin, että aikuisia kissoja ei oikein ollut tarjolla ja soitin eräälle kasvattajalle ihan vain kysyäkseni pennuista, niin minulle yllätyksekseni tarjottiin sijoituskissaa. Olin jotenkin ollut siinä uskossa ettei sijoituskissaa tarjota ellei ole jotain aikaisempaa kokemusta kyseisestä rodusta. Kuulosti tavallaan houkuttelevalta, mutta ajattelin ottaa asiasta selvää eli kysellä kokemuksia ensin sijoituskissojen omistajilta.

Sijoituskissojen omistajilta ensimmäisenä nousivat nämä kiima-asiat eli naaraskissallahan on kiima vähän väliä ja kollikissalla jatkuvasti ja sitä mouruamista ei taideta jaksaa kuunnella... Naaraskissoille on kyllä e-pillereitä, joillekin ne saattavat aiheuttaa käytöshäiröitä ja jotkut naaraat juoksevat niistä läpi eli ovat kiimassa joka tapauksessa. Kolleille puolestaan voidaan asentaa hormonisiru joka toivottavasti hillitsee kollin kiimaa ja merkkailu intoa.

Toinen asia on se, että kissan haltija eli sijoituskoti ja kasvattaja eli kissan omistaja ovat aikalailla "naimisissa" sijoituskissan sopimusajan. Eli hyvä suhde kasvattajan kanssa ja samat näkemykset ovat kullan arvoisia.

Myös se kolmantena asiana, että kasvattaja ymmärtää sijoitusperheen elämäntilanteen kuten: yksin elävä kasvattaja vs. perheellinen sijoituskoti. Tässäkin voi tulla kaikenlaisia yhteentörmäyksiä...

Sijoitusopimuksia voi olla monenlaisia. Naaraalla se saattaa tarkoittaa 1-2 pentuetta tietyn ajan sisällä, kollilla tietty määrä astutuksia, tiettyyn ikään mennessä. Sopimuksen täytyttyä kissan omistus siirtyy kasvattajalta haltijalle. Sijoituskissasta kasvattaja voi pyytää maksua korkeintaan puolet kissan hinnasta, joka sitten palautetaan sopimuksen täytyttyä. Sopimuksen ehdoissa kannattaa olla tarkkana ja mitäs sitten jos kissa vaikka kuolee tai ei tule tiineeksi tai ei löydy sopivaa naaraskissaa astutettavaksi? Näitä sopimuksia löytyy kissaliiton sivustolta.

Ja toki, koska kissan omistaja on sen kasvattaja, hän haluaa seurata kissansa kuntoa ja hyvinvointia, tulla käymään katsomaan kissaansa, määritellä mahdollisesti mitä kissan tulee syödä ja tuo tullessaan kissalle ruokaa, sekä käyttää kissaa todennäköisesti näyttelyissä. Jotkin kasvattajat haluavat, että naaraskissa synnyttää kissat kasvattajan luona eli, onko kissan sijoitusperhe valmis luopumaan kissastaan jopa 4 kk ajaksi tai toisaalta kasvattamaan pennut sijoituskodissa? Pennuissa on kova kasvatustyö, joka silti on varmasti ihana ja antoisa kokemus, mutta monen kissan ruokkiminen ja hiekat tulevat kalliiksi ellei sitten kasvattaja osallistu näihin kustannuksiin - yleensä kuitenkin luonnollisesti osallistuu, sekä maksaa eläinlääkärikäynnit, sirutuksen, rokotukset, madotukset ja rekisteröinnin.

Ensimmäiseksi kissaksi päätin kuitenkin ottaa ihan lemmikkikissan, tämän pennun pitäisi olla ihan näyttelytasoinen, lemmikkitasoisia eli kissoja joilla on joku virhe, kuten mm:
  • häntä knikki eli koukkuhäntä
  • rintalastassa koukku tai painunut rintakehä
  • kivesvika
  • napatyrä
  • tai muita rotumääritelmän poikkeavuuksia
Lemmikkitasoiset ovat yleensä hieman edullisempia, kuin näyttelytasoiset. Jotkin kasvattajat eivät erottele kissoissaan näitä tasoja ja kaikki kissat myydään samaan hintaan, mutta näyttelytasoisellekin kissalle saattaa ilmestyä jokin vika vasta aikuisiällä. Tämän kisun olisi tarkoitus mennä ensimmäiseen näyttelyynsä jo joulukuussa, katsotaan millainen ura siitä urkenee :) Muussa tapauksessa saa olla perheen maskottina ja lemmikkinä, siitoskäyttöön en ajatellut tätä kisua käyttää. Kissaa ostaessa kannattaa tarkistaa saako kissaa ylipäätään käyttää siitokseen, jos on sellaista suunnitellut. Useat kasvattajat kieltävät siitoskäytön kissoillaan.

Jos ja kun :) otan toisen kissan, saattaisin jopa harkita, että ottaisin kissan sijoitukseen. Olisi mukavaa kokea ja "kokeilla" kissan kasvattajan arkea.

Onko teillä lemmikki- vai sijoituskissoja? Olisi kiva kuulla lisää kokemuksia!