maanantai 4. heinäkuuta 2016

Lisäaineet kissanruoassa

Olen kirjoittanut vuosien aikana kissanruoasta myös postauksissa Kissan markettiruoka ja Teollinen kissanruoka. Olen luonnollisesti kiinnostunut mitä kissoilleni syötän. Kissan eliniän pituuteen ja terveyteen voi vaikuttaa erittäin suuresti juuri ravinnon kautta. Hyvään, laadukkaaseen ja kalliimpaan ravintoon panostamalla voi säästää pitkän pennin eläinlääkärikuluissa tulevaisuudessa.

Lisäaineita kissanruoassa ovat mm. säilöntä-, väri-, hyytelöimisaineet. Lisäaineiksi lasketaan myös vitamiinit ja kasviperäiset raaka-aineet, joita täysravinnoissa on. Tällöin puhutaan ravitsemuksellisista lisäaineista. Kasviperäisillä lisäaineilla voidaan tarkoittaa aloe veraa, levää, yucca-uutetta, kasviperäistä hyytelöimisainetta ym. Lisäaineettomat kissanruoat eivät sisällä lisättyjä vitamiineja eli ne ovat täydennysravintoja, jolloin kissan vitamiininsaannista täytyy huolehtia vitamiinilisällä.

Valitettavasti useimmat teolliset ruoat sisältävät säilöntäaineita. Hapettumisenestoaineita eli antioksidantteja käytetään rasvan säilöntään ja ovat tarpeellisia sillä muutoin kissan ruoka härskiintyisi. Kissanruoissa käytetään kahta perustyyppiä: luonnon antioksidantteja tai synteettisiä antioksidantteja. Luonnon antioksidantteja ovat mm. tokoferolit (E-vitamiinin esiaste), askorbiinihappo, rosmariiniuute, lesitiini ja sitruunahappo. Luonnon antioksidantteja yleisimpiä ovat kemikaalit eli synteettiset antioksidantit, joista käytetään lyhenteitä BHT ja BHA sekä etoksikiini. Synteettisiä antioksidantteja käytetään lähinnä siksi, että ne ovat tehokkaita jo pienissä määrissä ja tulevat siten halvaksi ruoan valmistajalle. Luonnon antioksidanttien etuna taas on niiden vaarattomuus. Antioksidantteja ei tarvitse tuoteselosteessa yksilöidä; riittää kun todetaan valmisteen sisältävän "EU:n hyväksymiä antioksidantteja". Yleensä tämä kuitenkin tarkoittaa em. synteettisiä aineita.

Antioksidantteja tulee ruokaan kahdesta lähteestä. Sitä lisätään tehtaalla suoraan ruokaan tai ruoan valmistuksessa käytettyyn rasvaan (esim. tali, kananrasva ym.) on jo sitä valmistavalla tehtaalla lisätty antioksidanttia. Luotettavan kuvan ruoasta antaakin, mikäli tämäkin säilöntäaine on nimetty tuoteselosteessa. Esim. "tokoferoleilla säilötty kananrasva". Mikäli tätä ei ole mainittu, on mahdollista, että rasva on säilötty jollain keinotekoisella kemikaalilla.

Hapettumisenestoaineista eli antioksidanteista BHA ja BHT voivat aiheuttaa erilaisia yliherkkyysoireita kuten nokkosihottumaa, nuhaa, astmaa, suolisto-oireita sekä iho- ja limakalvoärsytystä ja migreeniä. Ne ovat synteettisiä hapettumisenestoaineita, jotka voivat aiheuttaa allergisia reaktioita. Ne on arvioitu mahdollisesti karsinogeeniseksi tai niitä ei ole luokiteltu (WHO:n kansainvälisen syöväntutkimuslaitos IARC), ja niiden epäillään häiritsevän sisäeritysjärjestelmän toimintaa, vaikuttavan immunologiseen järjestelmään ja aiheuttavan hyperaktiivisuutta.

Eli on siis ihan ymmärrettävää, että päivittäin käytettynä nämä lisäaineet voivat aiheuttaa kissalle ongelmia! Itse olenkin törmännyt näihin mainintoihin kissanruoissa: "EU:n hyväksymiä antioksidantteja", "EU:n hyväksymät kasviperäiset hyytelöimisaineet" ja "tokoferoleilla säilötty kananrasva".

Muita epämääräisyyden merkkejä raaka-aine luettelossa:
  • viljaa
  • eläinperäisiä sivutuotteita (teurasjäte?)
  • eläinperäiset johdannaistuotteet
  • hydrolisoitu proteiini
  • soija...
  • maissi...
Kissa ei pysty hyödyntämään ruoakseen viljaa, soijaa tai maissia. Usein viljattomissakin kuivaruoissa on kuitenkin jotain kasviperäistä, kuten hernettä tai perunaa, jotta nappula saadaan pysymään kasassa. Juuri tarkistin kissa poikien ruokakaapin sisällön, josta tällä hetkellä löytyy tällaisia kissanruoka merkkejä:

  • Animonda vom veinsten märkäruokaa, eläinperäisiä sivutuotteita, säilöntäaineeton
  • Brit premium märkäruokaa, sokeriton, eläinperäisiä sivutuotteita
  • Applaws märkä- ja kuivaruokaa, viljaton, sis. perunaa, lisäaineeton
  • Canagan märkäruoka säilöntäaineeton, kuivaruoka viljaton, sis. perunaa, säilöntäaineina käytetty luonnollisia antioksidantteja (tokoferolit)
  • Feline Porta 21 Kitten märkäruokaa,viljaton, säilöntäaineeton, kitten sis. riisiä
  • Cosma märkäruokaa, säilöntäaineeton, sis. kasviperäisiä hyytelöimisaineita, jotkin maut sis. riisiä
  • Royal Canin Kitten kuivaruokaa, sis. riisiä ja maissia, säilöntäaineet, antioksidantit
  • Pure Natural kuivaruokaa, sis. riisiä, säilöntäaineeton
  • Purizon kuivaruokaa, viljaton, säilöntäaineeton
  • Concept for life kuivaruokaa, sis. riisiä ja maissiproteiinia, antioksidanteja
Näistä ainoat häpeäpilkut ovat Brit premium märkäruoista. Kuivaruoista Royal Canin ja Consept for Life ovat ne harmillisimmat ja olenkin jatkuvasti sekoittanut näihin jotain laadukasta muuta kuivaruokaa sekaan. En muista yllä mainituista ruokien sisällöistä löytänyt mitään mainintoja säilöntäaineista.

Jos kiinnostuit kissanruokien lisäaineista ym. voit lukea lisää Elintarvekevirasto Eviran Rehujen merkinnät-oppaasta.

perjantai 1. heinäkuuta 2016

Melvinin kotiutuminen

Melvin kotiutui meille ihanan mutkattomasti. Olin kyllä havaitsevinani alkuun haikeutta aikuisten kissojen perään, kun ne vain murisivat ja sähisivät. Silloin annettiin hurjasti hellyyttä ja syliaikaa. Melvin tuli aina itsekin mielellään syliin nukkumaan tai hakemaan turvaa.

Melvin 14 vkoa
Tällä hetkellä Milolla ja Melvinillä on lämpimimmät välit. Ne nuolevat ja hoivaavat toisiaan usein, mutta yleensä tilanne päättyy siihen, että Melvin haluaisi leikkiä ja Milo nukkua. Milo poistuu paikalta omaan rauhaan ja Melvin jää pöllämystyneenä ihmettelemään kun vaari otti hatkat.

Päikkärit yhdessä <3

Vaari antoi aamupesun
Mochankin kanssa pesupuuhat luonnistuvat aina vain paremmin, mutta nekin päättyvät samalla tavalla kuin Milon kanssa. Paini ja takaa-ajo leikit onnistuvat pennun kanssa molemmilta tosi kivasti, mutta eivät vielä aikuisilta kissoilta keskenään. Mocha ja Milo osaavat olla leikkiessään todella helliä otteissaan Melviniä kohtaan. Harmikseni en ole nähnyt aikuisia kissoja pesupuuhissa tai nukkumassa yhdessä Melvinin tulon jälkeen eli laumassa taidetaan vielä haeskella paikkoja. Selväähän on se, että Mocha on pomo. Turpiin tulee jos meinaa tunkea samalle ruokakupille tai muuten vaan liian likelle silloin kun ei sovi.

Mocha tarkkailee arvokkaan etäisyyden päästä

Molemmat taitavat vähän kateellisina tuijottaa, kun leikitään Melvinin kanssa
Mochasta ja Milosta huomaan muutenkin etteivät kisut ole yhtään omia itseään. Molemmat ovat jotenkin jäykkiä, sekä varuillaan ja hermostuvat helposti. Leikkeihinkään ei osallistuta aktiivisesti. Mocha on aina lopettanut leikin muutenkin jos Milo on ilmestynyt paikalle. Se haluaa leikkiä oman ihmisen kanssa kahdestaan ja häiriintyy kissaseurasta. Aikuiset kissat eivät myöskään halua vastaanottaa hellyyttä meiltä ihmisiltä ja pakenevat vain omiin oloihinsa. Sekin harmittaa, kun tuntuu, että nythän niitä nimenomaan pitäisi helliä etteivät tunne itseään syrjityiksi. Stressiä selkeästi, mutta toivotaan, että Feliway-haihdutin lievittää sitä. Nyt vain annetaan ajan kulua ja kissojen tottua uuteen lauma kokoonpanoon.


Kasvaakohan Milo nyt "aikuiseksi", kun tuli pentu taloon. Mochasta ainakin huomasin sen, kun Milo tuli meille. Siitä tuli niin arvokas ja pentumaiset piirteet vähenivät. Eikös niin käy yleensä silloin kun nuorin ei olekaan enää nuorin laumassa?

maanantai 27. kesäkuuta 2016

Pentupaketti

Melvinin mukana sain kattavan Shu-shun kissanpennun käyttöohjeen sähköpostiin ja mukaan kasvattajalta saatiin runsas ja upea pentupaketti siivittämään ensi viikkoja uudessa kodissa. Tällaista ylellisyyttä ei ollakaan ennen koettu. Pentupaketissa tuli erilaista ruokaa:
  • Canagan kuivaruokaa x 2
  • Natures:menun märkäruokaa ja herkkuja
  • Brit Care:n märkäruokaa
  • Coucou! herkkuja
  • Royal Canin kitten kuivaruokaa 2kg (postitse)
 

Lisäksi pentupaketin mukana tuli hyvä setti tarvikkeita ja etukuponkeja:
  • Tietysti rekisterikirja
  • Kissaliiton Kissanomistajan opas
  • etukuponkeja ruokaan ja tarvikkeisiin
  • ruokakuppi ja lelupalloja


Näillä ja Zooplussan ostoksilla pärjätään pitkään :)