Näytetään tekstit, joissa on tunniste kissanhiekka. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kissanhiekka. Näytä kaikki tekstit

lauantai 19. heinäkuuta 2014

Kissan"hiekkaa"

Mua on alkanut tympimään savipohjaisen microhiekan vauvatalkintuoksuinen hiekka niin, että laitoin ne eteen päin, hajuttomat vielä jäivät. Myöskin microhiekan hajunpitävyyteen olen pettynyt nyt kun kaksi kollia on taloudessa. Ja pissapaakutkin ovat aivan hervottoman kokoisia, joten tämä lähti meille testiin Siilinjärven kissanäyttelystä:

40L=18kg näyttelytarjouksena vain 25€!

Tämä ÖkoPlus on siis puupohjainen kissan"hiekka", joka ei siis ole hiekkaa nähnytkään eli on tosi asiassa pelkkää puuta, mutta ei kuitenkaan pellettiä vaan sellaista murumaista. Sen takia onkin todella kevyttä, joten kilot eivät kerro määrää verrattuna savipohjaisiin hiekkoihin. Tutkin jo aikaisemmin mielipiteitä tästä hiekasta ja se onkin saanut erittäin hyvää palautetta useimmilta, kaikki vannovat tämän hajunsitovuuteen ja se onkin nyt the main thing! Vaikkakin kuulema kulkeutuu tassuissa ympäri taloa, kun on niin kevyttä. Imuroidaan siis enemmän :) Nesteensitomiskyky on tässä tuotteessa 700%, kun taas hyvissä microhiekoissa se on vaihtelevasti 300-400%. Suurin 40l säkki riittää Mochalle ja Milolle arviolta n. 3kk eli on myös todella edullista.

Tämä on myös ekotuote eli 100% maatuva, joten ÖkoPlussan voi hävittää biojätteeseen, riippuen tietenkin taloyhtiön jätteenkeräys määräyksistä, mutta lähinnä omaan kompostiin tai kuivikekäymälään. Jotkut laittavat tätä vessanpönttöönkin, mutta vain paakku kerrallaan. Ainakin kakkakikkareet voi huoletta vetää vessasta. Näin ainakin neuvotaan: "Cat's Best Ökö Plus sisältää luonnollisia kuituja - tästä syystä voit huuhtoa jätökset pelletteineen alas vessanpöntöstä aivan kuten tavallisen vessapaperin!"

Laitoin nyt aluksi tätä vain toiseen vessaan ja jos ei kelpaa niin täytyy varmaan sekoittaa microhiekkaa tähän joukkoon ja totutella sillä tavalla. Todistetusti ainakin Mocha tykkää käyttää puuhiekkavessaa. Olenkin paakut yksi kerrallaan vetänyt vessasta, kunhan ensin vähän aikaa pehmenevät vedessä, vähänkö kätevää! Eikä haise!!! Taitaa Litter locker jäädä tarpeettomaksi, jos tämä oikeasti toimii!

Onko lukijoiden kissatalouksissa testattu ÖkoPlussaa?

keskiviikko 7. toukokuuta 2014

Hankintoja tulokkaalle

Uudelle kissanpennulle ei olekaan nyt niin paljon hankittavaa kuin Mochalle viime syksynä. Kantokoppa löytyy ja myöhemmin saattaa olla aiheellista hommata se toinenkin koppa, varsinkin jos kissat matkustavat samoihin näyttelyihin. Hankintalistalla ovat:
  1. Toinen kissanvessa
  2. Ruokaa + ruokakuppi
  3. Valjaat + talutin
  4. Feliway?
  5. Leluja
Toinen kissanvessa on listalla ykkösenä ja yritänkin metsästää jostain Ferplastin Prima-kissan vessaa, koska haluaisin samanlaisen vessan kuin tuo ensimmäinenkin. On vanhempaa mallia, joten saas nähdä miten onnistaa. Kissanhiekkaa löytyy vielä 4 x 14kg säkkiä ja luulen sen riittävänkin loppuvuodeksi kahdelle kissalle.

Seuraavana hankintalistalla on tietysti ruoka, vaikka pennun mukana pentupaketissa tulee ruokaakin. Tilaan taas kunnon satsin ruokaa Zooplussalta eli tuttua Cosmaa, Applawsin kitten raksuja ja Gimpet vitamiinitahnaa. Mochakin voi vielä syödä kitten raksuja, on niin hoikassa kunnossa ja alle 12kk vanha. Oma ruokakuppi täytyy tietysti myös ostaa pennulle. Mochalla on käytössä metallinen vesikuppi josta ei siis koskaan todistetusti juo ja valkoinen emalinen kuppi, jonka sisällä on erillinen metallinen kuppi, jossa tarjoan märkäruoan. Kuivaruoan tarjoan keraamisesta kupista ja ostin kissanpennulle samanlaisen kupin kuin Mochallakin, kuosi vaan on eri:


Kohdassa kolme mukaan kuvioon tulevat vihdoin ne nahkaiset "Vänttiset". Valjaita on lähdettävä sovittelemaan ja ostettava samalla kunnon talutin, sillä uusi kissanpentu perii Mochan pentuvaljaat ja taluttimen. Ulkoilemaan päästäänkin pennun kanssa heti, koska silloin on jo kesäkelit.

Olen miettinyt onkohan Feliway kuinka tarpeellinen uuden kissanpennun kotiutumisvaiheessa ajatellen Mochaa. Tulin kuitenkin siihen tulokseen, että ilman sitä mennään, koska Mocha on itsekin vielä alle vuoden ikäinen ja toivottavasti hyväksyy pennun ilman synteettisiä apuja.

Leluja ei ole koskaan liikaa! Mielessäni onkin eräs ihana höyhenhuiska ja aktivointilelut. Vaikka saattaa olla, että Mochan häntä kiinnostaa pentua enemmän kuin yksikään lelu :D

Kiinnostaakin muuten, että miten teillä kissat syövät yhtä aikaa? Onko ruoka katettu erilleen omaan rauhaan vai syövätkö sievästi vierekkäin?

torstai 6. maaliskuuta 2014

Kissanvessa ja -hiekkaa

Aikaisemmassa postauksessa kirjoitin Mochan uudesta kiipeilypuusta, noudin sen siis Peten Koiratarvikkeesta ja jouduin syyttömänä vieläpä kolariin kaupan parkkipaikalla! Mutta se on sitten jo toinen stoori...

Ihan siksikin kiinnosti käydä paikan päällä, sillä mainostavat liikettään Suomen suurimmaksi lemmikkitarvikemyymäläksi, liiketilaa heillä on 1000m², mutta kuten olettaa saattaa, oli 2/3 liiketilasta käytetty koirien ruoille ja tarvikkeille. Kissojen osasto oli harmittavan pieni, mutta tein silti pari hyvää hankintaa kiipeilypuun lisäksi:

Mocha on ihmetellyt uutta kissanhiekka säkkiä pitkin iltaa
Extreme Classic kissanhiekka oli erikoistarjouksessa, joten se tarttui matkaan kokeilumielessä. Vinkki, vinkki: Tällä hetkellä Peten Koiratarvikkeessa ovat Ever Clean-kissanhiekat tarjouksessa hintaan 17,95€ ja aina ilmainen toimitus rekisteröityneille asiakkaille! Meillähän on käytössä Mustin & Mirrin Compact Care vauvatalkin tuoksuinen mikrohiekka, joten tuota Extreme Classic mikrohiekkaa ei olekaan aijemmin ollut meillä käytössä eikä kyllä mitään muutakaan merkkiä ja tuo sattuu olemaan vieläpä hajustamatonta versiota, joten jännä nähdä kuinka hyvin sitoo kollin pissin hajut..! Palaan raportoimaan asiasta.

Viime kissanäyttelyssä Mocha ei käyttänyt hiekkalaatikkona toiminutta karkkilaatikkoa ollenkaan ja se jäi häiritsemään, sillä aijemmalla näyttely kerralla Mocha kuitenkin toimitti hätänsä laatikkoon useasti, joka jo tosin silloin tuntui liian pieneltä asioimiseen. Nyt löysin sopivan kokoisen kissanvessan näyttelyhäkkiin, mitat ovat 36cm X 30cm. Plussaa tulee tietysti väristä joka sopii Mochan näyttelyverhoihin ja erityisesti tuosta reunasta, sillä karkkilaatikosta Mocha onkii hiekan huvikseen tassuillaan häkin alustalle ja se on raivostuttavaa, koska hiekkaa ei meinaa saada häkistä pois muulla tavalla kuin puistelemalla koko alustan! Ja ne jotka ovat kissanäyttelyissä kissojensa kanssa olleet, tietävät että se on helpommin sanottu kuin tehty, ahtaasta häkistä johtuen! Mutta tähänkin on jo ratkaisu, palaan asiaan myöhemmin... Ja ei, en meinannut imuria roudata mukaan :)

Hiekan lisäksi mukaan tarttui koirankakkapussit joita käytän Mochan pissapaakkujen ja kakkojen pussittamiseen. Käytetäänkö teillä kissatalouksissa koirankakka- tai Bioska-pusseja?

lauantai 22. helmikuuta 2014

Compact Care uudet kissanhiekat

Huomasin muutamia viikkoja sitten kun Compact Care päivitti facebook sivuillaan, että ovat tuomassa markkinoille kolme uutta kissanhiekkaa. Nyt näitä saa Mustista & Mirristä:


"Uuden Compact Care Premium -sarjan paakkuuntuvuus on aivan omaa luokkaansa ja pölyn sekä hiekan kulkeutumisen vähentämiseen on kiinnitetty vielä erityistä huomiota. Compact Care Original sarjasta tutut ja kehutut ominaisuudet on viety edelleen astetta pidemmälle. Lisäksi uusi sarja tarjoaa valittavaksi kaksi uutta tuoksua. Premium sarjan tuoksuttomaan hiekkaan on lisätty patentoitu hajunsyöjä lisäämään hiekan tehoa."

Onkohan tässä edullisempi kilpailija Ever Cleanille?! Tätä täytyy ostaa testi mielessä, jos keksivät vaikka jonkin tarjouksen, kunhan saan nuo CC:n vauvatalkin tuoksuiset hiekat käytettyä. Ostin juuri pari 14kg säkkiä jälleen tarjouksesta 14,90€/14kg (norm. 18,90€), joten niillä pärjää taas reilu pari kuukautta. Kissanhiekan menekki on muuten selkeästi lisääntynyt Mochan kasvaessa tai sitten veden ryyppääminen on lisääntynyt :)

lauantai 7. syyskuuta 2013

Kissanhiekasta...

Olin ihan pyörryksissä, kun menin eläinkauppaan katselemaan kissanhiekkoja. Niitähän on nykyään vaikka minkälaisia. Maatiaiskissani, joka myös ulkoili vapaasti, käytti ihan isorakeista marketti hiekkaa aikoinaan. Hajun pitävyydestä ei juuri ollut tietoakaan, mutta kissahan teki pääasiassa tarpeensa ulos.

Eläinkaupoissa näkyi tätä Ever Cleania, jota kovasti hehkutetaan parhaaksi mikrokissanhiekaksi.
Löytyi myös Extreme Classic merkkistä, tätä tuntuu myös moni käyttävän.


 Ja Mustista ja Mirristä löytyi näiden lisäksi ainoastaan heillä myytävää Compact Care-hiekkaa.

Yllätyin, että lisäksi näitä kaikkia saa hajustettuna, ainakin vauvatalkin tuoksuisena, oli laventelia, kenzokukkaa ja appelsiinipuun kukkaa. Hmmm... Toimiiko yhdessä kissanpissan kanssa?! Kylläpä varmaan jos pissi ei haise taustalla.

Löytyi myös puupellettiä, joka on itselleni ihan vieras juttu kissalle, mutta tutumpi jyrsijöiden vessassa, mm tällaista:



Jotkuthan ostavat ihan tavallista puupellettiä rautakaupoista sun muista, mutta itseäni puupelletti ylipäätään vähän epäilyttää kissan käytössä, lähinnä hajunpitävyydeltään, kuten myös kristallihiekka.


Tuttavani käyttää sitä kahdella kissallaan ja heidän koko alakertansa haisee järkyttävästi kissan pissalle, ei kiva! Tämä kissan pissan haju on ollut suurin kipukynnykseni ja ainut ja pieni miinus koko kissan hankkimis prosessissa. Toivottavasti meillä ei haise pissi nenässä heti, kun vieras astuu sisään! Ja ehkäpä se on myös omistajan siivous innokkuudesta kiinni...

Mikrohiekan miinuksista olen sen verran kuullut, että kulkeutuu kissan tassuissa sitten ihan joka paikkaan eli sen takia jotkut suosivat karkea rakeisempaa hiekkaa tai muita vaihtoehtoja. Minulle itselleni hajunpitävyys on se tärkein kriteeri.

Pennun kasvattaja käyttää Extreme Classic vauvantalkin tuoksuista mikrohiekkaa ja ensin ajattelinkin ostaa sitä. Päädyin kuitenkin Mustin ja Mirrin omaan Compact Care vauvatalkin tuoksuiseen mikrohiekkaan, sillä se on kuulema hyvin samanlainen ja pölyää vähemmän ja oli tietysti edullisin vaihtoehto näistä kolmesta mikrohiekasta. Ja jos kisu on jo kasvattajan luona tottunut tuoksulliseen hiekkaan niin tuskin vieroksuu eri merkkiä, kun hiekka on kuitenkin samanlaista mikrohiekkaa.

Mitäs merkkiä teillä käytetään? Ja jos olette vaihdelleet mikrohiekkoja tai hajustettuihin versioihin, niin onko kissa tottunut uuteen hiekkaan helposti? Olisi kiva kuulla kokemuksia.