sunnuntai 15. helmikuuta 2015

Kissanäyttelyssä Jyväskylässä

Alun perin oli tarkoitus ilmoittaa molemmat meidän burmat Jyväskylän kissanäyttelyyn, mutta koska pojilla oli tuolloin näyttelyn ilmoittautumis aikaan vielä huonot välit, niin en uskaltanut stressata kissoja enempää. Pelotti että näyttelyn jälkeen menee taas välit uusiksi. Joten harmikseni en päässyt Mochan ja Milon kanssa näyttelyyn, mutta ehdin siellä kuitenkin itse piipahtaa pikaisesti. Pääasia oli päästä edes katselemaan kissoja, aistia näyttelytunnelmaa ja hakea Mochalle ja Milolle tietenkin uusia leluja. Näyttelyssä oli tänään, sunnuntaina yllättävän vähän näytteilleasettajia, mutta se oma suosikkini siellä oli kuitenkin eli aCat & liCat (akat ja likat):

Nämä lelut ovat aina yhtä ihastuttavia, käsintehtyjä, kissoille mietittyjä ja mielikuvituksekkaita!

Moni kissa oli perunut/estynyt tulemasta näyttelyyn ja tuomarien listat olivat täynnä yli vedettyjä numeroita..? Törmäsin näyttelyssä siitä huolimatta myös tuttuihin, vaikka näyttely olikin kumman autio. Ihastelin tätä alle vuoden ikäistä EX1 ansainnutta burmaneitoa:

Ruusa-neiti asustelee Mochan veljen kaverina

Ja ihastelin sturdia myös :) Sellainen on ollut itsellänikin mielessä, mutta kalliin hinnan ja harvojen näyttelykertojen takia olen toistaiseksi välttynyt ostamasta sitä. Vaikka hyviä puolia sillä onkin runsaasti:
  • kissoja ei jännitä/stressaa tutussa häkissä niin paljon
  • näkösuojaa on enemmän
  • hygieninen -> näyttelystä ei saa bakteeritartuntaa yhtä helposti kuin lainahäkistä
  • tähän isoon single-malliin mahtuu kaksikin
  • kevyt kuljettaa ja mahtuu pieneen tilaan
  • välttyy ripustelemasta näyttelyverhoja yms. -> säästää aikaa ja hermoja

Nyt kuitenkin kuulin, että tämä VipStore.fi-mallin "sturdi" onkin huomattavasti halvempi kuin aito sturdi (150€). Bongailin näitä näyttelystä useampia ja haastattelin erästä kissanomistajaa jolla oli sama versio kaksiosaisena. Kehui, että tämä ajaa asiansa täysin vaikkei olekaan ihan yhtä jämäkkä kuin aito sturdi, lähinnä huomaa kuulema siinä, että häkki painuu kasaan jos riippumattoon menee painava kissa. Nyt sitten se suurin kysymys eli: Ostanko meille single-mallin:

Single 89€. VipStore.fi

Vai mieluummin kaksiosaisen, jonka väliseinän saa irti ja Mochalla ja Milolla olisi enemmän tilaa näyttelyssä ollessaan?

Duo 99€. VipStore.fi

Tämän Duo-mallin toisen pään saa täysin taitettua kasaan vasten toista "osastoa" jos näyttelyyn lähteekin vain yhden kissan kanssa, pyykkipojilla vaan kiinni toiseen. Näitä viritelmiä näyttelyssä näkeekin aina välillä. Ja miksikö valinta näiden kahden vaihtoehdon välillä on vaikea? Koska hinta eroa on vain 10€ ja käyn aika harvakseltaan näyttelyissä ja käynkö kuitenkaan aina kahden kissan kanssa..? Sitä paitsi kotioloissa tuo pienempi on käytännöllisempi jos sitä haluaa pitää esillä kissoille. Mutta tuo isompi houkuttaa sen puolesta että kissoilla olisi näyttelyssä kunnolla tilaa.

Toivon siis teiltä lukijoilta mielipiteitä tästä asiasta! Löytyykö teiltä sturdi, jos niin millainen? Asiasta on äänestys blogin vasemmassa ylälaidassa, käyhän täppäämässä :)

Jälleen sydänystävät <3

P.S. Hyvää myöhästynyttä Ystävänpäivää toivottavat Mocha ja Milo kaikille kissoille ja lukijoilleen <3

10 kommenttia:

  1. Sturdi on kyllä kätevä! Rockylla on aito sturdi ja tietysti tollanen singlemalli :) Sun kannattais kyllä ostaa toi tupla, koska niin kuin sanoit, sen toisen puolen saa kasaan jos on vaan yksi kissa näyttelyssä :) Olen nähnyt noita paljon käytössä ja käteviä ovat nuo tuplatkin. :) Peukku siis tuplalle! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toi tupla kyllä houkuttaa, mutta joku siinä nyt niin mietityttää...

      Käyhän vielä laittamassa tuonne mun Single vs. Duo sturdi-äänestykseenkin valinta :)

      Poista
  2. Tuo leluvalikoima näyttää kyllä upealle! Harmi, että täällä päin on aika harvoin näyttelyitä, jonne voisi mennä ihastelemaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuo lelut on kyllä olleet meillä ihan niitä parhaita, kestäviä ja jotenkin vaan osattu tehdä kissoja ajatellen!

      Poista
  3. Ihana ystäväkuva ja houkutteleva skaala eri leluja näytillä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä taas ystävykset olivat tänään niin ihania, Mocha kaivautui Milon kainaloon ja Milo laittoi tassun kaverin kaulan ympärille ja nuoli Mochaa kaikella antaumuksella. Voi rakkaat <3

      Poista
  4. Bongasin saman myyntipöydän lauantaina käydessäni Jkl:n näyttelyssä. En voinut vastustaa nahkasta tehtyjä superveiketä nahkiaisia, joten pakko oli ostaa Oivalle yksi sellainen. On sillä jonkin verran leikittykin, joskin vain sillä tavoin, että minä liikuttelen törröhuuliankeriasta. Oiva ei kauheasti malta yksinään pelleillä lelujen kanssa - on varmaan liian tylsää, kun lelut eivät liiku omatoimisesti piiloon. :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkin meinasin sortua nahkiaiseen jälleen, mutta vieläkin se on jäänyt ostamatta. Täytyyhän seuraaville kerroille jättää aina jotain :)

      Poista
  5. Joko sä ostit oman häkin? Mä ostin ton VipStoren Duon. Se on just nyt superhalvalla Lemmikkistore.fi ssä, vain 69,30 :) http://www.lemmikkistore.fi/kissan-nayttelyhakki-duo-p-3003.html Turun näyttelyssä se sitten tulee testattua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ostin juu ja taisi maksaa aikanaan 89,90€, kiitti vinkistä anyway! :)

      Poista